Juhannus on aivan pian

Aika menee niin nopeeta,  kohta ollaan jo keskellä kesää ja juhlitaan juhannusta. Mannassa myös aloitetaan juhannusjuhlilla torstaina 21.6. Tuttuun tapaan hoitoja ilman ajanvarausta,  hyviä tuotetarjouksia ja tarjolla myös raikasta juhannusboolia. Tänne vaan aloittamaan juhlat kaunistuen.

Olemme saaneet matkanvarrella jo tosi hyviä yhteistyökumppaneita ja tuotteiden toimittajia, Meille on löytynyt huikeita tuotteita myyntiin. Suomestakin löytyy valtava määrä osaamista ja valinnanvaraa luonnonkosmetiikasta ja luonnonraaka-aineista. Myymälässämme käy paljon kiinnostuneita ja on kiva huomata kuinka moni arvostaa puhtaita raaka-aineita ja luonnonkosmetiikan hyviä hoitotuloksia. Toivotaan meille lisää kiinnostuneita katselemaan ja kuuntelemaan, täällä kerrotaan mielellään tuotteista. Meillä myös aloitti akupunktiohoitaja.  Akupunktiosta on apua todella moneen vaivaan ja on EHDOTTOMASTI KOKEILEMISEN ARVOISTA.  Emeliina on meillä vaan muutamana päivänä kuukaudessa, kannattaa tilata aikaa meidän ajanvarauksesta netistä tai soittamalla.

Kesä on juhlien sesonki aikaa ja meilläkin se näkyy, lahjakortteja on ostettu paljon lahjoiksi. Lahjakortti onkin todella ihana lahjaidea, itse säästyy kaupassa juoksemiselta ja juhlan sankari saa varmasti mieleisen lahjan. Itsensä hemmottelu on aina tarpeen, kunpa muistettaisiin välillä pysähtyä kiireen keskellä ja ottaa aikaa vaan itselle. Olipa se sitten metsäkävely tai hemmotteluhoito, saa se jaksamaan arkea paremmin. Muistetaan siis nipistää se aika itsellemme.

 

Ekovistan kauan odotettu porkkana öljy saapunut taas myymälään ja verkkokauppaan.
Upea tuote luonnollisen rusketuksen vahvistamiseen.

 

Muista aurinko suoja, ihosi tarvitsee suojausta aamusta iltaan☀ Helteet palaavat, muistutellaan tästäkin=)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesä ja Mannan kuulumiset🌸☀

  • Naistenpäivä meni meillä mukavasti, tupa oli täynnä ja tunnelma kesäinen. Näitä teemapäiviä on meiltä toivottu, tarjoushoidot ja tuotteet selvästi herättää kiinnostusta. Jatkamme varmasti näiden teemojen kanssa myös jatkossakin. 
Tarjoilut olivat kesäiset, terveellistä karpalo boolia, raakasuklaita ( joita saa meiltä ja verkkokaupasta), sekä ihania pikku ruissipsejä täytteillä.

Mannan mietteitä kesästä; Kesähän on hellinyt meitä jo useampana päivänä lämmöllään ja olemme olleet ulkona varmasti enemmän jo tänäkesänä kuin viimevuonna yhteensä. Kesä on aiheuttanut ihanuudestaan huolimatta hieman päänvaivaa meille Mannassa. Kuumuus nimittäin on kiusannut meitä hoitolassa, sokerointi on ollut haastavaa. Olemme joutuneet valitettavasti muutaman asiakkaan perumaankin, kun sokerointi ei ole onnistunut. Olemme saaneet hoitolaamme tuulettimet ja nyt tulokset ovat olleet hyviä.  Toivomme siis Mannaan maltillisia lämpötiloja  sekä hieman kärsivällisyyttä jos joku ei heti onnistu. Olemme ensimmäistä kesää uusissa tiloissa ja kaikki vielä uutta myös meille.

 

Muista aurinkosuoja, ihosi tarvitsee suojausta aamusta iltaan☀

Olemme ylpeitä, meille on saapunut Ekopharman ravitseva Herukka marjabalmi kuiville ihoalueille ja huulille.  EKOPHARMA Helsinki Herukka Marjabalmi on pakattu 100% biohajoavaan, suomalaiseen Sulapac-pakkaukseen. Se on monikäyttöinen, ihoa ravitseva ja rauhoittava, vedetön marjabalmi, joka sopii kuivalle iholle niin paikallisesti kuin vaikkapa kasvoillekin, huulivoiteeksi, ulkoiluun. Hajusteeton.

 

Mitä täällä tapahtuu???

Päivät pitenee ja voi kuinka aurinko lisää energiaa päiviin. Jaksaa ihan erilailla ulkoilla sekä huolehtia itsestään, kun saamme valoa.  Nyt täytyykin muistaa helliä ihoa kovan talven jäljiltä ja muistaa se kunnollinen kosteutus, jotta saadaan kesäksi iho hehkumaan=).

Mannan verkkokauppa on nyt auki. Valikoimissa on tuotteita meidän luonnonkosmetiikkasarjoilta, sekä tuotteita myymälän valikoimista.  Verkkokaupastamme pyrimme tekemään yksinkertaisen ja helppo käyttöisen. Toivomme kaupasta mielipiteitä, ruusut ja risut ovat siis tervetulleita. Haluamme kehittää kauppaa vielä paremmaksi. Tuotteita tulee lisää pikkuhiljaa valikoimamme kasvaessa.

mannanverkkokauppa.mycashflow.fi
Kauppamme tunnistaa samasta teemasta mitä blogista löytyy.

Meillä on myös toukokuun aikana toteutumassa teemailtoja/päiviä. Näistä tulee tietoa ja info heti, kun saamme ohjelmat valmiiksi. Tarkoitus on järjestää mukavia hetkiä luonnonkosmetiikan parissa. Haluamme lisätä tietoisuutta tuotteistamme ja vastata näin asiakkaiden toiveisiin saada lisätietoa sekä yksilöllistä ohjausta oman ihon hoitoon. Ihan mahtavaa olla järjestämässä tällaisia teemapäiviä meidän porukan kanssa.  Pieni paljastus tulee nyt… yksi teemamme liityy äitienpäivään <3

Meillä on ihanat lahja ja lahjakortti valikoimat arjensupersankareille, Äideille!

 

Tänään ilmestyi Ideaparkin NYT, katselkaa se tarkkaa ja bongatkaa alennuskupongit meille. Kannattaa hyödyntää hyvät alennukset ja hakea hehkua iholle…

-20 % myymälämme tuotteesta.
Hae omasi ja hyödynnä kuponki=)