Juhannus on aivan pian

Aika menee niin nopeeta,  kohta ollaan jo keskellä kesää ja juhlitaan juhannusta. Mannassa myös aloitetaan juhannusjuhlilla torstaina 21.6. Tuttuun tapaan hoitoja ilman ajanvarausta,  hyviä tuotetarjouksia ja tarjolla myös raikasta juhannusboolia. Tänne vaan aloittamaan juhlat kaunistuen.

Olemme saaneet matkanvarrella jo tosi hyviä yhteistyökumppaneita ja tuotteiden toimittajia, Meille on löytynyt huikeita tuotteita myyntiin. Suomestakin löytyy valtava määrä osaamista ja valinnanvaraa luonnonkosmetiikasta ja luonnonraaka-aineista. Myymälässämme käy paljon kiinnostuneita ja on kiva huomata kuinka moni arvostaa puhtaita raaka-aineita ja luonnonkosmetiikan hyviä hoitotuloksia. Toivotaan meille lisää kiinnostuneita katselemaan ja kuuntelemaan, täällä kerrotaan mielellään tuotteista. Meillä myös aloitti akupunktiohoitaja.  Akupunktiosta on apua todella moneen vaivaan ja on EHDOTTOMASTI KOKEILEMISEN ARVOISTA.  Emeliina on meillä vaan muutamana päivänä kuukaudessa, kannattaa tilata aikaa meidän ajanvarauksesta netistä tai soittamalla.

Kesä on juhlien sesonki aikaa ja meilläkin se näkyy, lahjakortteja on ostettu paljon lahjoiksi. Lahjakortti onkin todella ihana lahjaidea, itse säästyy kaupassa juoksemiselta ja juhlan sankari saa varmasti mieleisen lahjan. Itsensä hemmottelu on aina tarpeen, kunpa muistettaisiin välillä pysähtyä kiireen keskellä ja ottaa aikaa vaan itselle. Olipa se sitten metsäkävely tai hemmotteluhoito, saa se jaksamaan arkea paremmin. Muistetaan siis nipistää se aika itsellemme.

 

Ekovistan kauan odotettu porkkana öljy saapunut taas myymälään ja verkkokauppaan.
Upea tuote luonnollisen rusketuksen vahvistamiseen.

 

Muista aurinko suoja, ihosi tarvitsee suojausta aamusta iltaan☀ Helteet palaavat, muistutellaan tästäkin=)